Olen käyttänyt Moodle-verkko-oppimisalustaa kohta neljä vuotta. Perusrakenteeltaan se on säilynyt samanlaisena koko tuon ajan. Pääasiassa olen käyttänyt verkkokursseillani Moodlen perustoimintoja, niiden avulla olen päässyt opiskelijoiden kanssa ihan hyviin oppimispäämääriin.
Moodlessa on helppoa ja havainnollista toteuttaa kurssi aiheiden mukaan etenevänä tai ajallisesti viikko-ohjelmaa käyttäen. Loogisesti etenevä kurssirakenne on tärkeää myös oppimisprosessin kannalta. Yleensä Moodlen verkkokursseilla edetään pienistä osasista osakokonaisuuksiin ja kurssin ydinkäsitteisiin sekä sitä kautta kokonaisuuden hahmottamiseen. Hieman makuasia on, laittaako koko kurssin näkyviin vai osan siitä. Itse olen koko kurssin näkyviin laittamisen kannalla. Silloin verkko-opiskelijat voivat edetä myös suositusaikataulua nopeammin. Aikuisopiskelijoilla on myös aikataulullisia ongelmia. Joskus ei ole mahdollisuutta opiskella ollenkaan ohjatun aikataulun mukaan ja joskus on mahdollista edetä kurssilla reippaastikin. Kun koko verkkokurssin on näkyvillä Moodlessa, tällöin myös kokonaisuuden hahmottaminen on konkreettisti koko ajan läsnä.
Moodle tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet vuorovaikutukseen. Yhteisölliseen oppimiseen pääsee mukaan jo perustyökalulla. Esimerkiksi jo keskustelufoorumit niistä tehtyine yhteenvetoineen ovat tiedon rakennuspaikkoja. Moodlesta löytyy myös monipuoliset arviointi- ja palautteenantomenetelmät oppimistehtäviin. Järjestelmän ulkopuolelta tuotuja HotPot-tehtäviäkin voidaan arvioida Moodlen sisällä. Tämä arviointi voidaan liittää osaksi opiskelijan kokonaisarviointia, joka on Moodlessa selkeästi taulukoituna.
Moodleen voi tuoda oppimateriaalia eri tiedostomuodoissa ja vaikka kopioimalla sitä leikepöydän kautta. Materiaalin siirrossa leikepöydän kautta on käynyt tosin monta kertaa niin, että tekstin muotoilut ovat täysin muuttuneet ja niiden muokkaaminen Moodlessa on ollut tosi hankalaa.
Moodlen alkuperäisenä ideanahan on ollut, että sähköpostia käytettäisiin mahdollisimman vähän. Tämä on konstruktivismin hengen mukaista, kaikki rakennetaan yhdessä kurssin sisällä. Tiedottamisessa sähköposti on elintärkeä, lyhyillä lukiokursseilla tieto tulee välittyä opiskelijoille nopeasti myös sähköpostin kautta. Opettajan Uutiset-foorumi antaa tähän hyvän mahdollisuuden, verkkokursseilla olevilla opiskelijoilla tulee ehdottomasti olla toimiva sähköpostiosoite. Saavutettavuus on tällöin parempi. Jos opiskelija on jäämässä pois verkkokurssilta, hänet mahdollisesti tavoittaa vielä sähköpostitse.
torstai 25. lokakuuta 2007
torstai 4. lokakuuta 2007
Toisen koulutusjakson jälkeen
Toisessa jaksossa tutustuin Oppimappiin. Se on ihan käyttökelpoinen ja kehityskelpoinen oppimisalusta. Ainakin kohta, kun turhat ohjauskoukerot eli paikalliset täkit pystytään heittämään Jyväsjärven aaltoihin. Kansiorakenne mahdollistaa selkeän jaksotuksen ja kokonaisuuksien luonnin. Verkkokurssin suunnittelun ohjaamiseen tuli toisen jakson toisena päivänä lisämateriaalia ja siinä sivussa vähän lisää tietoakin. Oppimapin rakenteellinen dokumentointi on käyttökelpoinen työkalu lyhyen ohjeen ja pitemmänkin matkakertomuksen kirjoittamiseen, kun dokumenttien muotoilut saadaan fiksattua vielä nappuloihin. Sekä Klassikka että Puistokartano ovat molemmat mukavia koulutuspaikkoja. Koska Puistokartanolla oli mahdollista nauttia aamulla marttojen munkkikahvit, joten arvioisin sen hieman tasokkaammaksi. Koulutus oli ihan hyvä, mutta on varottava laittamasta liikaa koulutuksia samoille henkilöille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)